Otsikkoa lukiessa voisi ehkäpä hätäisesti luulla, että nyt vasta saadaan kuulla valituslaulua viimeisen päälle, mutta kerrankin otsikko johtuu positiivisista tunteista.

Viet Nam on Suomen kokoinen maa, jossa asuu hieman enemmän ihmisiä (80 milj.) S-kirjaimen muotoisella alueella. Maalla on pitkät perinteet ja sieltä on myös peräisin jakautuminen kolmeen alueeseen; pohjoiseen, keskiseen ja eteläiseen osaan. Pohjoisessa on tietysti Ha Noi ja etelässä Saigon tai Ho Chi Minh City. Keskiosaa hallitsee kaksi kaupunkia, muinainen keisarikunnan pääkaupunki Hue ja hieman siitä etelään oleva Da Nang. Syynä tähän kaksoiskaupunkiin on se, että niiden välissä on liki kilometrin korkuinen vuoristo. Joten ne ovat tavallaan Pohjoisosan eteläkeskus (Hue) ja Etelä-osan pohjoiskeskus (Da Nang).

Valitettavasti emme ole kumpikaan päässeet vielä käymään Huessa, vaikka Jari on sinne useammankin vierailun suunnittellut ja aina perunut erilaisista syistä. Da Nang on kuitenkin jo melko tuttu: Jari on käynyt siellä viisi ja Sini kaksi kertaa.

Vierailu 1.
Kävimme siellä ensi kerran huhtikuussa 99, sillä Jari oli jo hieman aikaisemmin käväissyt AIT:n matkan yhteydessä katsastamassa paikan ja se tuntui hienolta. Tässä hieman senaikaista tunnelmaa sähköpostista 28.04.1999.
 

Olimme siellä tosiaan rauhalliseen aikaan, mutta lomaa varjosti Sinin silloiset terveysongelmat ja hän halusi kesän jälkeen mennä sinne mahdollisimman nopeasti uudelleen.
 

Ehkäpä suurin varjopuoli oli se, että varsinkin Jari oli pettynyt ateriavalikoimiin, koska hän oli ollut useita kertoja jo syömässä todella herkullista
meriruokaa ihan tavallisissa paikoissa. Jotenkin oli odottanut, että viiden tähden hotelli osaisi hyödyntää tällaista paikallista kulttuuria. Joten pettymys oli suuri, kun hotellin ruokalista oli melko rajoittunut määrältään mutta pyrki sitten tarjoamaan kaikenmaalaisille jotain.

Vierailu 2.
Hämmästyttävää kyllä, toista vierailua saikin sitten odottaa. Itse asiassa Jari käväisi yksin kaksikin kertaa Da Nangissa, mutta ei Furamassa. Syynä oli se, että halusimme varmistua voivamme olla siellä tällä kertaa mahdollisimman pitkään. Niinpä vasta vappuna 2000 Jari pystyi järjestämään viiden päivän matkan meille ja lähdimme vähän ennen vappua sinne.

Ja voitte uskoa, että siirto hikiseltä lentokentältä vilvoittavaan veteen ja rauhaan tapahtuu uskomattoman nopeasti. Lento Da Nangiin kestää vain tunnin ja hotellin sisäänkirjoittautmiset menevät nopeasti eikä aikaakaan, niin sitä on irti kaikesta arjesta.
 

Vaikka Furama on aivan meren äärellä, niin silti on ollut aikaa ajatella ja rakentaa ihana Laguuniallas. Allas on mielikuvituksen muotoinen eikä altaan pohjakaan ole tasainen vain aaltoilee miellyttävästi. Altaan luona oli mukava nauttia aamiasta, ennenkuin jaksoi lähteä rantaan saakka.
 

Rannalla on päivänvarjoja reilun matkan päässä toisistaan, joten ei tarvitse ihan naapurin vieressä köllötellä. Tosin, jos tuli liian myöhään, ei varjoja riittänyt kaikille ja rantatuolitkin saattoivat loppua ja oli tyydyttävä pienempään malliin ja etsittävä luonnollista varjoa. Ja kyllä se aurinko meille tepposensa teki. Neljäntenä päivänä oli pakko jättää auringonotto väliin, sillä molemmilla oli muutamasta kohtaa iho liian punainen.
 

Varsinkin Sini rakasti meressä kylpemistä, sillä jatkuva aaltoilu ja hyväilevä vesi ihan pakotti aina välillä vilvoittelemaan. Ranta oli pitkään sopivan matala eikä siellä juuri isompia kiviä näkynyt. Ainoa miinus oli pienet meduusat, joilta pari kertaa molemmat saatiin terveisiä. Meduusa yleensä jätti sellaisen kymmenen sentin ohuen uran, joka hetken kuluttua poltti niin per..usteellisen kovasti.
 

Kävelimme myös joka päivä rantaa pitkin poispäin. Kuvista ja videolta näkee vain aavistuksen siitä tunteesta, minkä kokee kun kävelee paljasjaloin ja näkee meren aaltoilevan rantaan. Saimme myös kuvattua pienen taskuravun, jotka pakenevat sivusuuntaan (ei taaksepäin) kuin Viren pohjoista kohti Munchenissä.

Emme itse asiassa tiedä. kuinka pitkä ranta on, mutta se jatkuu silminkantamattomiin. Aurinko kävelyllekin pisti suurimmat esteet, sillä siinäkin piti pitää varansa, ettei päästä itseään palamaan.
 

Huoneistomme oli tällä kertaa vuorille päin ja ilta-auringon hämyssä olikin mukava istuskella parvekkeella. Da Nangista kaupungista ei ole kuin lyhyt matka Laosin rajalle, mutta matkaa on myös ylöspäin. Täällä oli viime vuonna pahat tulvat, sillä rankkojen sateiden aikaan rinnettä pitkin tulee valtavat vesimäärät.
 

Matkamme ajoittui vappuun ja meillä oli mukavaa suomalaisseuraakin. Suurlähettiläämme, Juha Puromies tarjosi sekä meille että Kalevi ja Eila Sompille vappusamppanjat, jotka nautittiin päivän tapahtumien selvittelyn ohessa. Ai niin, toisin kuin yleensä hotelleissa, Laguuniallas on auki myös ilta-aikaan ja mentiin myös vappu-uinnille.

Myöskin vuokrasimme yhtenä iltana moottoripyörän ja teimme parin tunnin retken Da Nangin ympäristöön ja kaupunkiin. Valitettavasti näimme myös kuolonuhrin vaatineen onnettomuuden heti sen tapahduttua, mikä ikävä tilanne lisäsi entisestään varovaisuuttaamme.
 

Toisin, kuin ensimmäisellä retkellämme, olimme molemmat hyvin tyytyväisiä ruokaan. Vaikka ruokalista ei paljonnut ollut muuttunut, osasimme pyytää ruoan omalla tavalla valmistettuna (Jari ei ole koskaan pitänyt liian grillatusta ruoasta) ja siltäkin osalta oli matka oli onnistunut.

Ainoa harmimme osui muuttopäivään, sillä jouduimme luovuttamaan huoneemme viisi tuntia lähtöa aikaisemmin ja hotellissa ei ole kunnolla ilmastoituja yleisiä tiloja ja sattui todella kuuma päivä.