Tam Dao

Tam Dao Kolme kokemusta 1998-2000

Noin kahden tunnin automatkan päässä Hanoista on Tam Daon virkistyskeskus. Tam Dao koostuu kolmesta vuoresta (nimi tarkoittaa kolmea huippua) ja se on ollut pitkään suosittu vierailukohde vietnamilaisille. Vaikka vuoret ovat alle kilometrin korkuisia, muuttuu ilmasto suuresti Hanoin liki merenpinnan tasosta. Varsinkin kuumina kesäpäivinä monet haikailevat sunnuntaivierailusta ja mahdollisesti uusi, viisipäiväinen työviikko antaa lisäpiristystä tälle keskukselle.

On sanottu, että Tam Daossa voi kesällä kokea kaikki neljä vuodenaikaa. Aamulla kevään raikkauden, päivällä kesän lämmön, illalla syksyn viileyden ja yöllä on syytä olla kunnolliset petivaatteet, ettei palele.

Vierailu 1.
Me vierailimme siellä ensi kerran huhtikuussa 1998. Reilun puolentoista tunnin aikana ajetaan Bai Bangin suuntaan ja päästään vuoren juurelle. Koska Tam Dao on virallinen matkailukeskus, niin sinne pitää ostaa myös liput (20FIM 2 vierasta ja auto) ja sitten lähdetään kiipeämään ylöspäin.Ajomatka ylöspäin antaa tuttuja tunnelmia, sillä tien kapeus ja kiemurtelut rinteen ympäri muistuttavat kovasti Kanarian vuoristoteitä.

Koska emme olleet ensimmäisellä kerralla varmoja majoitustasosta, päätimme aloittaa vain päiväretkellä. Ja huomasimme nopeasti, että matkaa Espanjan matkailutasoon on arviolta parikymmentä vuotta. Siellä on vain paikallisille tarkoitettuja majataloja tai hotelleja, joihin ei pahemmin kiinnostanut mennä. Siksi päätimme vain hieman katsella ympärillemme ja lyhyen sightseeingin jälkeen löysimme itsemme mielenkiintoisesta kohdasta, mistä pääsisi TV-tornin luo.

Emmepä arvanneet, että matka ylös kestäisi kauan. Olemme kyllä tehneet vieläkin pitemmän matkan Parfyymivuorilla, mutta siellä ei menty jatkuvasti ylös vaan aina välillä oli tasaisempaa ja alamäkeäkin. Meidän tuurillamme tietysti rupesi tihuttamaan, mutta läksimme silti kiipeilemään kivirappusia ylöspäin. Ongelma vaan oli, ettemme tienneet, kauanko aikaa menee.

Ehkä puolen tunnin kuluttua Sini sanoi isommalla levähdyspaikalla, että nyt riittää (oikeanpuolimmainen kuva). Hänellä on koko ajan ollut täällä ongelmia liiallisen hikoilun kanssa ja nyt tuntui, että myös kostea ilma ei antanut tarpeeksi happea hengitykseen.

Vierailu 2.
Noin puolen vuoden kuluttua lähdettiin uudestaan. Silloin oli hieman parempi ilma ja uskoimme varmasti pääsevämme ylös saakka. Mutta ei se ollutkaan niin helppoa kuin sanottu. Muutamien pysähdysten jälkeen tavoite näytti aina vaan saavuttamattomalta ja lopuksi päätettiin lähteä takaisinpäin. Juuri ennen kääntymistä, kysyttiin ylöspäin menevältä pariskunnalta, että kuinka paljon matkaa oiken on. He sanoivat, että eivät tiedä. Arvatkaapa, kuinka paljon kertoivat, kun näimme heidät uudelleen matkalla alaspäin. Oli kuulemma ollut matkaa vain 100 metriä.

Palattuamme alas portaiden juureen, Jarilla oli sen verran kova nälkä, että päätettiin mennä etsimään huikopalaa. Siinä etsiessämme löysimme lopulta tyypillisen ravintolahotellin (Hu'o'ng So'n eli foneettisesti hyöng sön, suomalaiselle jotkut kirjaimet vietnamissa ovat helppoja), josta löytyisi varmaan jotain syötävää. Jarin vietnaminkielen avustuksella emäntä lähti viemään elämänsä kiipeilykunnossa olevia vieraitaan ensin toiseen, sitten kolmanteen ja lopulta neljänteen kerrokseen. Me tietysti oletimme löytävämme hienot maisemat omaavan kattoterassin, mutta nauru maittoi hotellihuoneen oviaukossa. Olisihan se kieltämättä ollut tyhjän tuntuisessa hotellissa varmasti rauhallinen huone, mutta lähdimme kuitenkin takaisin alas etsimään ruokalistaa.

Sini ei halunnut, mutta vaikka Jari tilasi vain itselleen, isännät automaattisesti tuplasivat annoksen ja Jarilla oli sitten reilusti syötävää. Hotellia piti perhe, jossa oli isovanhemmat (ehkä hieman meitä vanhempia), vanhemmat (reilut 20-vuotiaita) ja pikku tyttö. Vaikka paikka oli sinänsä vaatimaton, ruoka maittoi ja jaksettiin lähteä kotimatkalle.

Vierailu 3.
No sitten kolmannen kerran lähdettiin yrittämään maaliskuussa 2000. Menomatkalla ilmeet kuitenkin hieman vakavoituivat, kun juuri ennen Tam Daoon tulemista rupesi tihuuttamaan. Toistaiseksi kaikki kuvat tällä sivulla on tältä matkalta, joten ei tarvitse luulla, että käytetään aina samoja vaatteita.

Eipä siinä ollut kuitenkaan muuta vaihtoehtoa kuin lähteä matkaan, joka oli vievä meidät lopulta ylös saakka. Pidimme melko vähän taukoja ja lopulta tosiaan vain 100 metriä vanhan taukopaikan jälkeen vastaan tuli portaiden päässä vapauttavan näköiset portit. Ja kyllä oli syytä juhlia. Siellä huipulla oli ravintola ja monta isoa satelliittiantennia. Ja jollain ilveellä ne oli viety sinne saakka, meistä siihen tarvittiin vähintään helikopteria.

Takaisinmeno oli sitten todella kokemus. Liukkaat rappuset ja alasmeno tekivät jalat todella hyytelömäisiksi. Ja onneksi tultiin monessa paikkaa käsi kädessä, koska aina silloin tällöin toinen lipsahti. Matkalla tavattiin myös rikollisia, laittomia puunhakkaajia. Kun katsotte seuraavia kuvia, ottakaa huomioon, että puupinot painavat 35 - 50 kiloa ja ne kannetaan 6 kilometriä alaspäin kylään pääasiassa naisten voimin.

Meillä kun oli vain itsemme vietävänä alas, niin kyllä ei yhtään käynyt kateeksi toisten urakka. Alas saakka kuitenkin tultiin turvallisesti ja sitten lähdettiin juhlimaan Hu'o'ng So'n ravintolaan. Nyt ei sitten kävelty siellä askeltakaan ylimääräistä ja tilattiin syötävää. Vaikka Sini ei juuri mitään kaivannut, tuli taas tilauksen mukana tupla-annos. Siinä sitten Jari söi kyllikseen ja Sinikin naposteli vähän. Tyttö oli kovasti kasvanut ja meillä oli todella hyvä olo urakan jälkeen.

Matkalla alas jouduttiin pysähtymään pitemmäksi toviksi, sillä tietä parannettiin eikä sinne päästetty pehmeälle asfaltille ajelemaan. Meitä tietysti asia ei miellyttänyt, ja Jari meni etsimään vaihtoehtoista reittiä. Koska hän ei ole vielä tottunut Viet Namiin, oli autolla vaikea seurata perästä.

Eli kaiken kaikkiaan seikkailut vaativat Tam Daoon kolme matkaa ja pidämme melko epätodennäköisenä enää neljättä visiittiä.